Väliaikainen loppukirjoitus...

Tässä ei tosiaan juuri ehdi kirjoittelemaan.. Meillä on oltu kovasti kipeänä, kaikki vuorotellen. Tästä taitaa tulla väliaikainen loppukirjoitus ;)

Viljasta

Ikävä on.

Ajattelin aloittaa Viljasta, koska se jää aina jotenkin viimeiseksi asiaksi ja halusin muuttaa välillä järjestystä :)

Meillä on aikomus tehdä Viljalle oma puutarha tänne kotipihaan ensi kesänä. On ihanaa kun voi jotenkin huomioida meidän neitiäkin, vaikka sitten kukkia kasvattamalla, varsinkin kun haudallekin on hieman monimutkaisempaa päästä.

En osaa muuta sanoa kuin että kaipuu on suuri. Voi kun oltaisiin saatu pidellä sinua sylissä enemmän kuin sen kerran.


Eevertistä

Eevert on kasvanut niin hienosti ja normaalisti ;) ettei sitä varmaan olisi odottanut juuri kukaan. Meneillään on aivan mahdoton kaksivuotiaan kapina, ja välillä saa repiä peliverkkareitaan oikein tosissaan, kun kaksi kovaa kohtaavat (äiti ja Eevert). Eevert on ollut hoidossa osapäiväisesti syksystä asti. Mitään ei ole pojan suhteen tarvinnut jännittää, hän kun on ollut ihan ylisosiaalinen aina, liekö alulla vaikutusta tähän.

Niiin on rakas Ukko!:)

Matiaksesta

Matiaksen kasvua jännitetään, tällä hetkellä ollaan ihan seurantakannalla sen suhteen kuinka pituuskasvu jatkuu ja tarpeen vaatiessa tutkitaan lisää.

Matiaksen syntymä oli ihme, ja se on tietyllä tavalla auttanut meitä ymmärtämään elämää niinkin, että se voi olla normaalia ja ettei ole synti että väsyy esimerkiksi ihan normaaliin arkeen lasten kanssa. Matiaksen kanssa me olemme myös saaneet kokea sen ns.normaalin äitiyden ja isyyden, koska lapsikin on sitä :)

Niin on rakas Hekku!:)

Kodista

Saimme talon Orivedellä valmiiksi tammikuun puolessa välissä. Pääsimme muuttamaan uuteen kotiin, ja on todella ihanaa kun on enemmän tilaa ja ympäristö on sellainen, mistä itse pitää ja minkä on valinnut. Vaikkakin siinä rakentamisessa oli ja on paljon stressaavaa, niin kyllä yleisesti ottaen tämä on ollut iso onni! (Tervetuloa keväällä pihatalkoisiin.... eh eh...;) )

Meistä

Meistä on kasvanut kauhean yhtäkkiä iso perhe, ja tuntuu, ettemme ole ihan pysyneet siinä edes mukana. Minulle sanottiin tuossa että ei olisi ihme, vaikka olisi pahempikin identiteettikriisi, olenhan parin vuoden sisään tullut kolmesti äidiksi ja menettänyt lapsen, vaihtanut paikkakuntaa ja rakentanut talon. Ihan samat pätevät tietysti Villeen. Kun kuulin tuon jonkun muun suusta, havahduin siihen, että jos kuulisin jollekin muulle tapahtuneen tuon kaiken, ajattelisin, että hänen täytyy olla ihan loppu ja hullu. Eikä se aina ole niin kaukana itseni kohdalla.

Me olemme kuitenkin pysyneet yhdessä, ja yhdessä taistelleet kaiken läpi ja taistelemme vieläkin ;) Nyt toivomme vain tylsää normaalia elämää. Ja rakkautta! :) Ja sehän ei koskaan ole tylsää......

Pariskunta me olemme todella hitsautuneet yhteen, siinä on kipinät sinkoilleet jos jostakin syystä ja välillä on elämä satuttanut niin että se on ollut sietämätöntä. Mutta haavoja on ollut parempi parannella yhdessä. Eevertin sanoin: "Pipi (puhallus)- paranee. Ei hätää."

Niinkuin kirjoitin vauvakuumeen sivuille tarinamme loppuun,
me taidamme on kaikesta huolimatta ihan onnellinen perhe! :)

rakkaudella Eeva, Ville, Eevert, Vilja ja Matias

ja tietysti Sima-kissssa :)

Luvattu maa

Itku loppumaton
äideiltä maan
Itku loppumaton
loppunut kokonaan
Kirvonnut kahle kyynelten
kirvonnut taakka ihmisen
Loppumaton
itku loppunut on

Ootko vastassa siellä?
Odotatko jos tuun?
Ootko vastassa jos
mä pääsen maahan luvattuun?

Onpa lapsella helppo
laulella vaan
Onpa lapsella helppo
vailla tuskia maan
Niin loistaa päivä kirkkauttaan
Yötä ei enää milloinkaan
Lapsella helppo laulaa vaan

Ootko vastassa siellä?
Odotatko jos tuun?
Ootko vastassa jos
mä pääsen maahan luvattuun..?

Juha Tapio osaa tuon sanoiksi pukemisen.... Toinen meille tärkeä on ollut Toisella puolen virtaa-kappale josta on kirjoitettukin. Näitä kuunnellen on hyvä surra.