Viljalle 17.10.2007

Siitä hetkestä, kun viimeisen kerran nähtiin, on kulunut vuosi. Äiti ja isä eivät ole sinua unohtaneet eivätkä aiokaan. Ei ikinä.

Se kuva kun "yksiösi ikkunasta" äidille huidoit - ja mielestäni hymyilit - ei häivy mielestäni koskaan. Meitä vähän hoputettiin lähtemään, että toimenpide saatiin aloitetuksi. Sinä taisit olla ainoa, joka tiesi, että se oli meidän viimeinen hetki.

Sinua ei ikinä korvaa mikään, olemme tienneet sen koko ajan.
Se on vain niin vaikeaa hyväksyä, ettet sinä tule enää takaisin.




"Nyt minä olen ymmärtänyt
mitä teen
sillä rakkaudella
joka oli minussa valmiina
Sinua varten

Minä annan siitä veljellesi

Niin rakastan häntä
enemmän
kuin lastaan voi rakastaa
Rakastan niinkuin kahta

Mutta pienen osan
pidän sinulle piilossa"

äiti