torstaina, joulukuuta 21, 2006

21.12.2006 klo 20:13

Keukokuva oli siis "parempi", muuta ei asiasta tiedetäkään.. Hyvä niin kuitenkin. Uusi probleema on jo kuitenkin ilmennyt. Tänään oli taas silmälääkärin käynti, ja pojalle tehtiin "toisen asteen ROP-diagnoosi". Eli pojalla on suomeksi sanottuna vikaa silmissä, jota tulee usein happihoitojen ja keskosuuden seurauksena. Eri asia on, mitenkä sen kanssa käy. Mahdollista on, varsinkin jos happihoito pystytään lopettamaan, että silmät paranevat itsekseen, eli mitään hoitoja ei aloiteta ennen kuin on tarve eli jos tilanne pahenee. Pahimmassa tapauksessa vastassa on sokeus... Meille asia itsessään ei olisi kamala, koska olemme joka tapauksessa niin onnellisia pojasta, mutta Eevertille itselleen se tuntuu kohtuuttomalta, että tälläinenkin juttu piti vielä tulla. Silmälääkäri seuraa tilannetta nyt kerran viikossa, useammin sitten jos tarve tulee.

Huonetta muuten vaihdettiin taas - pienempien tieltä pois. Ollaan siis nelosessa tällä hetkellä. Happiviikset ovat olleet pois aamusta lähtien. Toivottavasti niitä ei nyt tarvita kun se happi ei ainakaan auta siihen silmien kuntoutumiseen.. Että semmosta.


Eevert kurkkaa kylvyn jälkeen...