Äidiltä

Kirjoitin tälläisen, aikoja sitten kuullessani ystäväni menetyksestä. Hän joutui myös luopumaan pienen pienestä tytöstä. Meillä tilanne oli silloin vielä niin, että odottelimme sitä, että koska saamme alkaa odottaa....

"Minä en tahdo kestää sitä,
ettei minulla ole sinua

Mutta miten kestää hän,
jolla sinut jo oli?"

En edelleenkään tiedä vastausta, ja tuskin sitä varsinaisesti saankaan.


Kun kysymme miksi, täytyy muistaa, että vastaus ei usein löydy syystä tai syyllisestä. Vastaus voi olla myös tarkoitus. Sekin voi olla piilossa vielä kauan, meille luultavasti ikuisuuden, mutta yritetään muistaa tämä...

Minulla olisi pyyntö teille kaikille, jotka luette tätä. Älkää ikinä jättäkö halaamatta, tai sanomatta että rakastatte. Koskaan ei voi olla liian kiire, tai mikään olla sen tärkeämpää kuin -varsinkaan- oman lapsen hyvänä pito. Koskaan ei voi tietää, milloin on viimeinen kerta. Taivaan Isä antoi meille aamulla voimat mennä ajoissa sairaalaalle, että saimme vielä nähdä Viljan ja silittää ja sanoa, että rakastamme. Siitä olemme kiitollisia.


Meidän tarinamme ei ole ohi, rakas pieni poikamme sinnittelee eteenpäin hetki hetkeltä. Vilja-Maariaa emme koskaan lakkaa rakastamasta, hän tulee aina olemaan sydämissämme, mukana joka päivä joka asiassa.

Jatkamme rukoillen.....

Maailman kauneimmalle, pienen pienelle tytölle: Äiti rakastaa sua niin kauheesti, kiitos kun olit hetken.


Äiti